Minä olen nykyisin eläkkeellä eli ”vapaaherrana” oleva vanhempi liikkeenjohdon konsultti Mauno Nevalainen Tampereelta. Koulutukseltani minä olen kauppatieteiden maisteri ja työuraa on kertynyt yli 30 vuotta. Minä olen 61-vuotias eronnut yksinhuoltaja. Lapsia minulla on neljä ja lastenlapsia kuusi.

Olin tottunut nauttimaan yltäkylläisestä elämästä, joten maailmani muuttui suuresti aivovamman myötä – ja samalla muuttuivat myös elämänarvot ja maailmankuva. Siitä huolimatta minä elän mottoni mukaisesti suhtautumalla elämän esteisiin ja haasteisiin jokapäiväisinä mahdollisuuksien ilmestymisinä…

Olin toiminut erilaisissa myyntiin ja markkinointiin sekä rahoitustoimintaan liittyvissä tehtävissä jo opiskeluaikoinani. Sen jälkeen olin laskentatoimen ja henkilöstöhallinnon opettajana lähes viisi vuotta. Yritystoiminnan kehittäminen kuitenkin veti puoleensa magneetin lailla, joten siirryin julkiselta sektorilta liikkeenjohdon konsultin tehtäviin. Ryhdyin kehittämään asiakasyrityksille liiketoiminta-, henkilöstö ja hallintoprosessien tehostamista toiminnanohjaus- ja tuotannonohjausjärjestelmien avulla. Tarjosimme asiakkaillemme järjestelmien kehittämiseen ja käyttöön liittyviä palveluja sekä koulutusta.

Elämä oli tuolloin ihanaa… meillä oli paljon töitä, ammatillista ja taloudellista menestystä sekä arvostusta omalla sektorillamme ja toimialallamme. Asuimme mukavasti, ajoimme Premium-luokan autoilla ja matkustelimme missä halusimme.

Näin jälkikäteen ajatellen, ehkäpä meillä oli kaikkea liikaa ja kaikki oli jopa liian hyvin…

Sitten koitti entisen elämäni viimeinen ja uuden elämäni ensimmäinen päivä. Illalla 1.4.2013 olimme palanneet juuri kotiimme Tampereelle mummolavierailulta Iisalmesta. Tämä seuraava on sitten minulle kerrottua tarinaa:

Olin noussut autosta tyhjentääkseni auton takakontista matkatavaroita ja kumartunut ottamaan takkiani, kun kippasinkin siitä selälleni jäiselle kotipihalle. Minä en muistanut tapahtumasta mitään herätessäni TAYSin teho-osastolla. En tiennyt missä olen ja mitä minulle on tapahtunut… Olin täydessä sumussa ja päätäni särki aivan valtavasti… ja minulta tuli oksennus… Tämän jälkeen muistan lääkärin kysyneen kuka olen ja mitä päivää elettiin…? Minulla ei oikeasti ollut mitään käsitystä noista asioista, mutta huoneessani oli televisio tekstikanavalla, jossa näkyi kellonaika ja päivämäärä ja minä ilmoitin ne tiedot lääkärille…

Kaatumisen seurauksena minulle tuli kallonmurtuma, kun sepelin palanen tukeutui kalloon aivorungon yläpuolelle sekä aivoihin isot vauriot, verenvuotoa lukinkalvon molemmille puolille ja kallon sisäistä painetta… Jälkikäteen olen sanonut, että jos olisin ollut täysi kusipää, niin silloin aivot eivät olisi päässeet hölskymään…

Vammautumisen jälkeen ensimmäinen vuoteni meni lääkärissä, kuntoutuksessa, lääkärissä, kuntoutuksessa… Minulla ei ole oikeastaan mitään muistikuvia tuosta ajasta, eikä kaatumista edeltävältä muutaman viikon ajalta. Elämä tuntui todella oudolta, kun ei muistanut mitään…

Minä olen aina luottanut ammattilaisten tuottamaan tietoon, joten lueskelin paljon aivovammakirjallisuutta sekä tilanteeseen sopivia juttuja ja selviytymisvinkkejä, jossa lähimuisti pätkii, päätä särkee, on tasapaino-ongelmia ja sanat tulevat satunnaisessa järjestyksessä. Tarvitsi tietoa myös oireeseen, jonka vuoksi en tunnistanut auton tai liikkeen nopeutta ja sitä kautta nopeusrajoituksia. Tämän oirekuvan vuoksi lääkäri eväsi minulta toviksi ajoluvan.

Minulla oli hirveä halu päästä töihin, enkä ollut valmistautunut olemaan tekemättä mitään. Toisen vuoden aikana aloin ajatella, että johan nyt on hemmetti, jollei tälle asialle voi tehdä mitään. Lääkärillä käydessäni odotin jatkuvasti, että pääsen palaamaan töihin. Olin painanut töitä 30 vuotta tauotta, enkä nytkään halunnut myöntää, ettei työnteko kenties koskaan enää onnistu minulta.

Minun suurimmat ongelmat aivovammasta olivat muistaminen, keskittymiskyky ja äkkipikaisuus. Esimerkkinä muistiongelmista oli se, että alkuvaiheessa kotona oli monesti yli 20 kappaletta 1,5 litran maitopurkkeja, useita kurkkuja, liikaa salaattia tai leipää. Koska en muistanut, onko meillä maitoa, toin sitä aina kaupassa käydessäni ihan varmuuden vuoksi. Sitten keksin niinkin yksinkertaiselta kuulostavan keinon kuin ostoslistan! Aloin kirjoittaa ennen kauppaan lähtöäni ylös, mitä minun on tuotava ja pysyttäydyin ennakkosuunnitelmassani. Myöhemmin siirsin ostoslistan puhelimen sovellukseen, joka meidän perheessä oli kaikilla.

Minä päätin tehdä omatoimisesti kaiken tehtävissä olevan oloni kohentamiseksi. Aloin seurata elintapojani, sillä elintavoilla on ihmisen kokonaishyvinvointiin suuri merkitys. Seurannan avulla löysin useita asioita ja keinoja, joilla voi parantaa omaa hyvinvointia ja vaimentaa aivovamman aiheuttamia ongelmia ja särkyjä.

Tällaisia hyvinvointiin vaikuttavia keinoja ovat mm. rutiinit ja säännöllisyys kaikessa mitä normaaliin elämään kuuluu – niin ruokailu, liikunta, nukkuminen kuin talouteen, tuloihin, menoihin ja asioiden hoitamiseenkin liittyvät asiat. Päivät ovat sisällöltään melko samanlaisia, jolloin stressi ja turhat paineet häviävät. Minä olen saanut säännöllisellä liikkumisella pidettyä itseni virkeänä ja hyvinvoivana, painoni kurissa ja mieleni stressittömänä.

Lähimuistin ongelmiin löytyi monta ratkaisua rutiininomaisesta ja säännöllisestä elämäntavasta. Lisäksi löysin ja kehittelin erilaisia ennen kokeilemattomia apuvälineitä, kuten tietotekniikka, puhelin, muistilaput, muistia ja tarkkaavaisuutta kehittävät pelit, perheenjäsenten ja ystävien auttamishalun hyödyntäminen sekä automaattiset muistutukset puhelimella. Meillä oli perhepiirissä käytössä puhelimissa sovellukset, joissa näkyi sovitut tapaamiset ja menot, mieltä askarruttavat asiat tai puuteet, joita kaupasta pitää tuoda.

Minä aloin kirjoittamaan vihkoon merkintöjä omista elintavoistani, syömisestä, nukkumisesta, liikkumisesta, vireystilasta ja muistiin liittyvistä ongelmista. Vihkoon kirjoitettua tietoa oli haasteellista analysoida, joten siirsin tiedot Excel-taulukkolaskentaohjelmaan, jossa kerätty tieto oli helpompi ryhmitellä ja analysoida. Jaoin näin kerättyä tietoa ja analyysiä minua hoitavien henkilöiden, kuten lääkäreiden, neuropsykologien ja muiden hoitoon ja kuntouttamiseen osallistuvien kanssa.

Minä olen saanut mm. neuropsykologista kuntoutusta maksimimäärät ja siitä olen kiitollinen sekä Kelalle, että myöskin hoitavalle henkilöstölle.

Olin hoitavien henkilöiden mielestä ”mallioppilas”, sillä tein innokkaasti ja tunnollisesti kaikki annetut harjoitteet. Sain jopa vakuutusyhtiön kustantamana tietokoneohjelman, jonka avulla sain treenata muistiani. Olin kuuleman mukaan ensimmäinen aivovamman saanut, jolle se myönnettiin. Kiitos tästä kuuluu lääkärilleni, joka teki maininnan siitä lääkärintodistukseen ja minä onnistuin perustelemaan tämänkin tarpeen hyvin. Siihen asti kyseinen ohjelma oli ollut vain ammattilaisten käytössä.

Pääsin kolmen vuoden kuluttua työhönvalmennukseen ja työkokeiluun. Siitä ei valitettavasti tullut mitään. Yhden ihmisen kanssa jaksoin jutella, mutta jos juttukumppaneita oli kaksi tai enemmän, keskittymiseni hävisi täysin ja vireystilani putosi alle tuntiin. Vanhempana liikkeenjohdon konsulttina olisin työkseni joutunut puhumaan isoille joukoille ja keskustelemaan monien kanssa samanaikaisesti. Sinnittelin työkokeilun loppuun, mutta en ongelmitta. Simahdin kesken päivän, päätäni alkoi särkeä ja muistini pätki aivan älyttömästi. Ongelmat jatkuivat työpäivän jälkeenkin. Joskus kävi niin, kun tulin suihkusta, tyttäreni totesi, että jäiköhän sinulta jotakin tekemättä. Kun kummastelin asiaa, kehotti hän minua vilkaisemaan peiliin. Sitten huomasin, että olin kyllä muistanut vaahdottaa shampoon hiuksiini, mutta en ollut enää muistanut huuhdella päätäni…

Ennen eläkkeen hakemista olin vielä toistamiseen työkokeilussa. Kehitin keräämieni tietojen perusteella ”elämänhallinta – vireyspäiväkirjastaVitalist-nimisen sovelluksen, jonka Kela rahoitti työkokeilun kautta. Hommasin Kiinasta laitteita, joilla voi seurata elintoimintoja, kuten kertyneitä askelmääriä, kilometrejä, verenpainetta, nukkumista, pulssia ja kaikkea, mikä hyvään oloon ja hyvään elämään vaikuttaa. Olin mukana myös TAYSin kehityshankkeessa, jossa Vitalist-sovellus otettiin mukaan aivovammaisen ihmisen kuntoutumisprosessiin. Vitalist sopii myös kenelle tahansa ihmiselle oman elämänsä hallinnan seurantavälineeksi.

Vaikka minun halu palata työelämään oli voimakas, niin minun oli lopulta myönnettävä, että töihin paluu ei enää ole realistinen vaihtoehto. Johtopäätökset olivat, että turha häsläys ja stressi on saatava pois ja elämäni pitää olla säännöllistä niin ravinnon, liikunnan kuin arkirutiinienkin suhteen. Nämä kaikki olen saanut kuntoon hyvän itsekurin ja kehittämäni Vitalist-sovelluksen avulla. Ainoa oire nykyisin on karmea päänsärky aina, kun säätila vaihtuu. Myös liikunta on rajoitettava niin, että pulssi ei nouse yli 120. Jos pulssini menee yli 120, alkaa päätäni särkeä, väsähdän, muistini alkaa pätkiä ja tulee tunne, etten oikein tiedä missä olen. Viimeksi näin kävi kolme päivää sitten, kun olin koiran kanssa lenkillä ihan tutuilla kulmilla. Minulla ei ollut edes puhelinta mukanani. Istuskelin siinä sitten hetken kaikessa rauhassa, kunnes aloin taas hahmottaa ympäristöäni.

Aivovamman hyväksyminen

Minulle tämä on ollut niin oppimista kuin hyväksymistä. Aluksi yltäkylläisestä ja työteliäästä elämästä putoaminen tyhjän päälle tuntui tosi pahalta. En ensimmäiseen kolmeen vuoteen uskonut, ettei minusta ole enää entiseen työhöni. Olin 30 vuoden ajan ansainnut elantoni puhumalla ihmisille. Tykkäsin esiintyä ja savo-karjalaisena olen aina ollut varsin suulas kaveri. Yhtäkkiä en sitten pystynytkään tuottamaan spontaanisti puhetta. Sekin tuntui hemmetin pahalta!

Mielestäni ensimmäinen askel uuteen elämään on hyväksyä aivovamman olemassaolo.

Moni entinen kaveri ja asiakas on pyytänyt minua tekemään heille jonkun entiseen työhöni liittyvän tehtävän. Heidän mielestään olen täysin pystyvä, sillä näyttäähän äijä päältä ihan samalta kuin aiemminkin. He eivät näe, että vamma on tuolla sisällä. Kun itse hyväksyin asian, oli se ensimmäinen askel sopeutumiseni tiellä.

Olen havainnut, että näin korona-aikana yleistynyt etäyhteyksien käyttö sopii minulle oikein hyvin. Kun puhun tietokoneella, niin on fiilis sama kuin puhuisi vain yhden ihmisen kanssa. Se helpottaa keskittymistä ja vireystilaa sekä muistamista.

Yksinhuoltajuus kuntoutti

Minun aivovamma provosoi perhe-elämässä jo aiemmin olleita ongelmia. Exälläni oli alkoholiongelma, joka tapaturmani jälkeen eskaloitui jokapäiväiseksi ryyppäämiseksi. Siitä tuli hirveitä riitoja, koska minulla ei aivovamman vuoksi pinna pitänyt yhtään. Lasten koulunkäyntikin alkoi kärsiä suuresti muuttuneesta ja tulehtuneesta kotielämästä. Minä etsin itselleen oman asunnon ja muutin pois. Sain lasteni huoltajuuden, ja tuosta pitäen olen ollut yksinhuoltaja. Yksinhuoltajuus on sekin kuntouttavaa, sillä jouduin skarppaamaan vieläkin enemmän; enhän ollut enää vastuussa vain omasta hyvinvoinnistani, vaan myös lapseni olivat kokonaisvaltaisesti vastuullani.

Muuttuneesta elämästä apua muille

Olen kuluneen vuoden aikana ajatellut, että minulla oli entisessä elämässäni kaikki liiankin hyvin. Minulla ei ollut ennen vammautumistani mitään merkittäviä vastoinkäymisiä. Oli hyvä koulutus, työ, perhe ja maallista mammonaa liiankin kanssa. Monen muun tavoin ihailin materiaa ja nopeita autoja. Aikaisemmin en koskaan lainannut autojani tai muita laitteitani kenellekään. Nyt elämänarvoni ovat muuttuneet täysin. Jos joku haluaa lainata vaikkapa autoani, ojennan avaimet saman tien epäröimättä!

Myös turvattu toimeentulo muuttui yhä uudelleen ja uudelleen anottaviksi pätkiksi. Kun työelämä loppui vammaan, eikä eläkepäätöstä vielä ollut, jouduin hakemaan muutaman kuukauden välein itselleni toimeentuloa. Se oli melkoinen muutos siihen, että aiemmin tilille tupsahti useampi tonni kuukaudessa. Nyt, kun olen ollut kaksi vuotta eläkkeellä, on toimeentulo jälleen säännöllistä. Tiedän, minä päivänä eläke tililleni tulee, joten voin sopeuttaa elämiseni sen tasoiseksi.

Minä haluan jakaa ja ammentaa muuttuneesta elämänasenteestani myös toisille. Teen SPR:n kautta vapaaehtoistyötä vähäosaisten parissa. Yritän kannustaa heitä oman esimerkkini kautta, että loppujen lopuksi materiaalinen hyvinvointi ja liika höslääminen eivät ole elämän tarkoitus. Elämän tarkoitus on pärjätä itsensä kanssa. Tärkeintä elämässä on henkinen tasapaino ja hyvinvointi. Pitää tunnistaa omat rajansa ja hyväksyä, että olen nyt ja jatkossakin hieman puutteellinen! Sen jälkeen voi löytää välineet puutteiden kompensoimiseksi ja samalla eväät onnelliseen elämään.

-En tiedä, saisiko näin edes sanoa, mutta sanon silti: on hyvä, että minulle tuli aivovamma! Sen myötä olen oppinut arvostamaan aivan muita elämänarvoja kuin rahaa ja materiaa. Minä olen käynyt 86 maassa. Suosikkipaikkoja ovat Brasilia, Yhdysvallat ja Thaimaa. Nykyisin matkustan pääasiassa tyttäreni kanssa. -Tytär voi vähän katsoa isänsä perään minä ajattelen…

Mottoni: ”Suhtaudun elämän esteisiin jokapäiväisinä mahdollisuuksien ilmestymisinä…”

”Elämäntarkoitus on olla sinut ja pärjätä itsensä kanssa”

Leave a Reply

Your email address will not be published.Required fields are marked *