Ma - Pe klo 9 - 17 +358 45 2299 640
 

Minun tarinani… Mauno Nevalainen

top feature image

Minun tarinani… Mauno Nevalainen

”Elämän tarkoitus on pärjätä itsensä kanssa”

Yltäkylläisestä elämästä nauttineen Mauno Nevalaisen maailma muuttui suuresti aivovamman myötä – ja samalla muuttuivat myös elämänarvot ja maailmankuva.

Kauppatieteiden maisteriksi kouluttautunut Mauno Nevalainen toimi yliopistosta päästyään viitisen vuotta opettajana, jonka jälkeen hän siirtyi liikkeenjohdon konsultiksi. Mies työskenteli yrityksessä, joka järjesti toiminnanohjausjärjestelmien ja liikkeenjohdon koulutusta, tarjosi tieto- ja viestintäteknologian tukipalveluita ja kehitti ohjelmia, joiden avulla yritykset saivat prosessejaan aiempaa joustavammiksi. Parhaimmillaan yrityksen palveluksessa oli 24 työntekijää.

-Elämä loisti, rahaa tuli ovista ja ikkunoista ja kaikki oli hemmetin hienosti. Ehkä jopa liiankin hienosti, Mauno kertoo.

Mies matkusteli ympäri maailmaa. Maanteillä hän liikkui Mersuilla ja Jaguareilla – eikä vahingossakaan lainannut luksusautojaan kenellekään.

Kohtalokas kaatuminen

Sitten koitti 1.4.2013. Mauno perheineen palasi juuri kotiinsa Tampereelle vierailtuaan mummolassa Iisalmessa.

-Aloin tyhjentää takakontista matkatavaroita ja kumarruin ottamaan takkiani, kun kippasinkin siitä maahan selälleni. En muista tapahtumasta mitään ja tapahtumahetken lisäksi hävisivät lähes kaikki muistikuvat muutamasta tapaturmaa edeltäneestäkin viikosta. Heräsin TAYSin teho-osastolla ja olin täydessä sumussa. En tiennyt, missä olen ja mitä minulle on tapahtunut.

Järkyttävän päänsäryn Mauno muistaa. Lisäksi hän muistaa hetken, jolloin lääkäri kysyi, mitä päivää tuolloin elettiin.

-Oikeasti minulla ei ollut asiasta mitään käsitystä. Huoneessani oli televisio, jossa sattui olemaan tekstikanava päällä. Siellä näkyi päivämäärä, joten ilmoitin sen.

Kaatumisen seurauksena kallo murtui, sepelin pala tunkeutui aivorungon yläpuolelle, aivot hölskyivät päässä aiheuttaen diffuusin aksonivaurion, molemmille puolille silmäkuoppien taakse tuli syvät vammat, verenvuotoja tuli lukinkalvon molemmin puolin ja aivopaineet nousivat. Lääkärit pohtivat, pitääkö kallosta irrottaa palanen, jotteivat aivot painuisi paineen voimasta kasaan.

-Vammautumisen jälkeen ensimmäinen vuoteni meni lääkärissä, kuntoutuksessa, lääkärissä, kuntoutuksessa, lääkärissä… Ensimmäisestä vuodesta ei ole oikeastaan jäänyt mitään muita muistikuvia.

Koska Mauno oli aina luottanut ammattilaisten tuottamaan tietoon, lueskeli hän runsain mitoin aivovammakirjallisuutta sekä selviytymisvinkkejä tilanteeseen, jossa lähimuisti pätkii, päätä särkee, on tasapaino-ongelmia ja sanat tulevat satunnaisessa järjestyksessä. Tietoa hän tarvitsi myös oireeseen, jonka vuoksi hän ei tunnistanut auton tai liikkeen nopeutta ja sitä kautta nopeusrajoituksia. Tämä oirekuva eväsi häneltä toviksi ajoluvan.

-Toisen vuoden aikana ajattelin aina lääkärillä käydessäni, että johan nyt on hemmetti, jossei tälle asialle voi tehdä mitään. Odotin jatkuvasti, että pääsen palaamaan töihin. Olin painanut töitä 30 vuotta tauotta, enkä nytkään halunnut myöntää, ettei työnteko kenties koskaan enää onnistu minulta.

Kompensaatiokeinoja

Mauno ajatteli, että hänen on tehtävä omatoimisesti kaikkensa olonsa kohentamiseksi.

-Aloin seurata elintapojani, sillä elintavoilla on ihmisen kokonaishyvinvointiin melkoinen merkitys. Löysin useita aisoita ja keinoja, joilla voi parantaa omaa hyvinvointia ja vaimentaa aivovamman aiheuttamia ongelmia ja särkyjä.

Tällaisia hyvinvointiin vaikuttavia keinoja ovat mm. rutiinit ja säännöllisyys kaikessa mitä normaaliin elämään kuuluu – niin ruokailu, liikunta, nukkuminen kuin talouteen, tuloihin, menoihin ja asioiden hoitamiseenkin liittyvät asiat. Päivät ovat sisällöltään melko samanlaisia, jolloin stressi ja turhat paineet häviävät. Minä olen saanut säännöllisellä liikkumisella pidettyä itseni virkeänä ja hyvinvoivana, painoni kurissa ja mieleni stressittömänä.

Lähimuistin ongelmiin löytyi monta ratkaisua rutiininomaisesta ja säännöllisestä elämäntavasta. Lisäksi löysin ja kehittelin erilaisia ennen kokeilemattomia apuvälineitä, kuten tietotekniikka, puhelin, muistilaput, muistia ja tarkkaavaisuutta kehittävät pelit, perheenjäsenten ja ystävien auttamishalun hyödyntäminen sekä automaattiset muistutukset puhelimella. Meillä oli perhepiirissä käytössä puhelimissa sovellukset, joissa näkyi sovitut tapaamiset ja menot, mieltä askarruttavat asiat tai puuteet, joita kaupasta pitää tuoda.

Minä aloin kirjoittamaan vihkoon merkintöjä omista elintavoistani, syömisestä, nukkumisesta, liikkumisesta, vireystilasta ja muistiin liittyvistä ongelmista. Vihkoon kirjoitettua tietoa oli haasteellista analysoida, joten siirsin tiedot Excel-taulukkolaskentaohjelmaan, jossa kerätty tieto oli helpompi ryhmitellä ja analysoida. Jaoin näin kerättyä tietoa ja analyysiä minua hoitavien henkilöiden, kuten lääkäreiden, neuropsykologien ja muiden hoitoon ja kuntouttamiseen osallistuvien kanssa.

Mauno kertoo muistiongelmistaan mm. sitä, että alkuvaiheessa kotona oli monesti yli 20 kappaletta 1,5 litran maitopurkkeja, useita kurkkuja, liikaa salaattia tai leipää.

-Koska en muistanut, onko meillä maitoa, toin sitä aina kaupassa käydessäni ihan varmuuden vuoksi. Sitten keksin niinkin yksinkertaiselta kuulostavan keinon kuin ostoslistan! Aloin kirjoittaa ennen kauppaan lähtöäni ylös, mitä minun on tuotava ja pysyttäydyin ennakkosuunnitelmassani. Myöhemmin siirsin ostoslistan puhelimen sovellukseen, joka meidän perheessä oli kaikilla.

Neuropsykologista kuntoutusta Mauno kertoo saaneensa maksimimäärät ja siitä olen kiitollinen sekä Kelalle, että myöskin hoitavalle henkilöstölle.

-Olin mallioppilas, sillä tein innokkaasti ja tunnollisesti kaikki annetut harjoitteet. Sain jopa vakuutusyhtiön kustantamana tietokoneohjelman, jonka avulla sain treenata muistiani. Olin kuuleman mukaan ensimmäinen aivovamman saanut, jolle se myönnettiin. Olin saanut maininnan siitä lääkärintodistukseen ja onnistunut perustelemaan tarpeen hyvin. Siihen asti kyseinen ohjelma oli ollut vain ammattilaisten käytössä.

Työkokeilut

Kolmen vuoden kuluttua Mauno pääsi työkokeiluun.

-Siitä ei valitettavasti tullut mitään. Yhden ihmisen kanssa jaksoin jutella, mutta jos juttukumppaneita oli kaksi tai enemmän, keskittymiseni hävisi täysin ja vireystilani putosi alle tuntiin. Vanhempana liikkeenjohdon konsulttina olisin työkseni joutunut puhumaan isoille joukoille ja keskustelemaan monien kanssa samanaikaisesti.

Mauno toteaa, että nyt korona-aikana yleistynyt etäyhteyksien käyttö sopii hänelle. Kun hän puhuu tietokoneella, on fiilis sama kuin puhuisi vain yhden ihmisen kanssa.

Mauno sinnitteli työkokeilun loppuun, mutta ei ongelmitta.

-Simahdin kesken päivän, päätäni alkoi särkeä ja muistini pätki aivan älyttömästi. Ongelmat jatkuivat työpäivän jälkeenkin. Kun tulin suihkusta, tyttäreni totesi, että jäiköhän sinulta jotakin tekemättä. Kun kummastelin asiaa, kehotti hän minua vilkaisemaan peiliin. Sitten huomasin, että olin kyllä muistanut vaahdottaa shampoon hiuksiini, mutta en ollut enää muistanut huuhdella päätäni…

Ennen eläkkeen hakemista Mauno kävi vielä toistamiseen työkokeilussa.

-Kehitin keräämieni tietojen perusteella ”elämänhallinta – vireyspäiväkirjasta” Vitalist-nimisen sovelluksen, jonka Kela rahoitti työkokeilun kautta. Hommasin Kiinasta laitteita, joilla voi seurata elintoimintoja, kuten kertyneitä askelmääriä, kilometrejä, verenpainetta, nukkumista, pulssia ja kaikkea, mikä hyvään oloon ja hyvään elämään vaikuttaa.

Seuraavaksi Mauno pääsi TAYSin kehityshankkeeseen, jossa hänen sovelluksensa otettiin mukaan aivovammaisen ihmisen kuntoutumisprosessiin. Vitalist sopii myös kenelle tahansa ihmiselle oman elämänsä hallinnan seurantavälineeksi.

Vaikka halu palata työelämään oli voimakas, oli Maunon lopulta myönnettävä, että töihin paluu ei enää ole realistinen vaihtoehto.

-Johtopäätökset olivat, että turha häsläys ja stressi on saatava pois ja elämäni pitää olla säännöllistä niin ravinnon, liikunnan kuin arkirutiinienkin suhteen. Nämä kaikki olen saanut kuntoon hyvän itsekurin ja kehittämäni Vitalist-sovelluksen avulla. Ainoa oire nykyisin on karmea päänsärky aina, kun säätila vaihtuu.

Myös liikunta on rajoitettava niin, että pulssi ei nouse yli 120.

-Jos pulssini menee yli 120, alkaa päätäni särkeä, väsähdän, muistini alkaa pätkiä ja tulee tunne, etten oikein tiedä, missä olen. Viimeksi näin kävi kolme päivää sitten, kun olin koiran kanssa lenkillä ihan tutuilla kulmilla. Minulla ei ollut edes puhelinta mukanani. Istuskelin siinä sitten hetken kaikessa rauhassa, kunnes aloin taas hahmottaa ympäristöäni.

Yksinhuoltajuus kuntoutti

Maunon aivovamma provosoi perhe-elämässä jo aiemmin olleita ongelmia.

-Exälläni oli alkoholiongelma, joka tapaturmani jälkeen eskaloitui jokapäiväiseksi ryyppäämiseksi. Siitä tuli hirveitä riitoja, koska minulla ei aivovamman vuoksi pinna pitänyt yhtään. Lasten koulunkäyntikin alkoi kärsiä suuresti muuttuneesta ja tulehtuneesta kotielämästä.

Mauno etsi itselleen oman asunnon ja muutti pois.

-Sain lasteni huoltajuuden, ja tuosta pitäen olen ollut yksinhuoltaja. Yksinhuoltajuus on sekin kuntouttavaa, sillä jouduin skarppaamaan vieläkin enemmän; enhän ollut enää vastuussa vain omasta hyvinvoinnistani, vaan myös lapseni olivat kokonaisvaltaisesti vastuullani.

Aivovamman hyväksyminen

Mauno kertoo, että yltäkylläisestä ja työteliäästä elämästä putoaminen tyhjän päälle tuntui pahalta.

-Se tuntui hemmetin huonolta. En ensimmäiseen kolmeen vuoteen uskonut, ettei minusta ole enää entiseen työhöni. Olin 30 vuoden ajan ansainnut elantoni puhumalla ihmisille. Tykkäsin esiintyjä ja savo-karjalaisena olen aina ollut varsin suulas kaveri. Yhtäkkiä en sitten pystynytkään tuottamaan spontaanisti puhetta. Sekin tuntui hemmetin pahalta!

Kun Maunon poika meni aikanaan naimisiin, otti hän haasteeksi puheen pitämisen poikansa suurena päivänä.

-Minulta meni puheen kirjoittamiseen viisi päivää. Viisi päivää! Ja kun esitin sen, piti minun välillä istua – niin rankkaa se oli. Moni puolituttu ihmetteli, miten aikaisemmin niin sujuvasanainen mies on nyt varsinainen tönkkö. En myöskään osaa enää pitää tunteitani kurissa samalla tavalla kuin ennen. Nykyään itku tulee hirmu herkästi.

Mauno opastaa, että ensimmäinen askel uuteen elämään on hyväksyä aivovamman olemassaolo.

-Moni entinen kaveri ja asiakas on pyytänyt minua tekemään heille jonkun työn. Heidän mielestään olen täysin pystyvä, sillä näyttäähän äijä päältä ihan samalta kuin aiemminkin. He eivät näe, että vamma on tuolla sisällä. Kun itse hyväksyin asian, oli se ensimmäinen askel sopeutumiseni tiellä.

Muuttuneesta elämästä apua muille

-Olen kuluneen vuoden aikana ajatellut, että minulla oli entisessä elämässäni kaikki liiankin hyvin. Minulla ei ollut ennen vammautumistani mitään merkittäviä vastoinkäymisiä. Oli hyvä koulutus, työ, perhe ja maallista mammonaa liiankin kanssa. Monen muun tavoin ihailin materiaa ja nopeita autoja. Kuten aiemmin kerroinkin, en koskaan lainannut autojani tai muita laitteitani kenellekään. Nyt elämänarvoni ovat muuttuneet täysin. Jos joku haluaa lainata vaikkapa autoani, ojennan avaimet saman tien epäröimättä!

Myös turvattu toimeentulo muuttui yhä uudelleen ja uudelleen anottaviksi pätkiksi.

– Kun työelämä loppui vammaan, eikä eläkepäätöstä vielä ollut, jouduin hakemaan muutaman kuukauden välein itselleni toimeentuloa. Se oli melkoinen muutos siihen, että aiemmin tilille tupsahti useampi tonni kuukaudessa. Nyt, kun olen ollut kaksi vuotta eläkkeellä, on toimeentulo jälleen säännöllistä. Tiedän, minä päivänä eläke tililleni tulee, joten voin sopeuttaa elämiseni sen tasoiseksi.

Mauno ammentaa muuttuneesta elämänasenteestaan myös toisille.

-Teen SPR:n kautta vapaaehtoistyötä vähäosaisten parissa. Yritän kannustaa heitä oman esimerkkini kautta, että loppujen lopuksi materiaalinen hyvinvointi ja liika höslääminen eivät ole elämän tarkoitus. Elämän tarkoitus on pärjätä itsensä kanssa. Tärkeintä elämässä on henkinen tasapaino ja hyvinvointi. Pitää tunnistaa omat rajansa ja hyväksyä, että olen nyt ja jatkossakin hieman puutteellinen! Sen jälkeen voi löytää välineet puutteiden kompensoimiseksi ja samalla eväät onnelliseen elämään.

Teksti: Pia Warvas

-En tiedä, saisiko näin edes sanoa, mutta sanon silti: on hyvä, että minulle tuli aivovamma! Sen myötä olen oppinut arvostamaan aivan muita elämänarvoja kuin rahaa ja materiaa, kertoo Mauno Nevalainen painokkaasti.

Mauno Nevalainen on käynyt elämänsä aikana 86 maassa. Suosikkipaikkoja ovat Brasilia, Yhdysvallat ja Thaimaa. Nykyisin hän matkustaa pääasiassa tyttärensä kanssa. -Tytär voi vähän katsoa isänsä perään, Mauno nauraa.

Mauno on kerännyt tietoutta aivovammoista ja kuntoutumisesta aivovamma.fi-sivustolleen.

Vastaa

Post navigation